Kari hankki itselleen kesäautoksi 30 000 kilometriä ajetun vuoden 2017 Ford Mustangin, Ecoboost 2.3 bensiiniturbomoottorilla. Auton kulutus oli kaupunkiajossa 10,6-10,8l /100 km. Valmistaja on määritellyt polttoaineen kulutusmääräksi 9–14l /100 km, joten auton kulutus ei vaikuttanut pahalta.

Miten auton polttoaineen kulutus laski lähes 30%?

Kari päätti kuitenkin teettää autoon polttoainejärjestelmän perushuollon eli BG Karstanpoistopuhdistuspalvelun, jossa autohuollon ammattilainen kaataa tankkiin BG 44K puhdistusainetta. Kun autolla oli ajettu noin 300 km, niin maantiellä kuin kaupungissakin, polttoaineen kulutus lähti putoamaan vähitellen ja oli ajon lopussa n. 8l/100 km. Kulutus on pysynyt alle 10l/ 100km, kun ajokilometrejä on kertynyt 600km. Tällä hetkellä kulutus on 7,8l/ 100 km.

”Autolla on ajettu vähän, joten noinkin suuri kulutuksen putoaminen on ollut positiivinen yllätys”, Kari sanoo ja jatkaa: ”Siihen on tehty kaikki maahantuojan edellyttämät huoltotoimenpiteet, joihin ei kuitenkaan ole kuulunut polttoainejärjestelmän puhdistusta.”

Puhdas polttoainejärjestelmä säästää rahaa ja luontoa

Tekninen asiantuntija Jani BG:ltä kertoo: ”Polttoaineen kulutusta lisäävä karsta poistuu, kun polttoainejärjestelmä puhdistetaan. Tällöin palotapahtuma tehostuu, joka johtaa tehojen palautumiseen ja samalla taloudellisempaan polttoaineen kulutukseen sekä vähentää myös haitallisia päästöjä."

 

Linkki>> BG Karstanpoistopuhdistuspalvelu

>> Löydä lähin huoltopiste

BG huoltopisteet

Ajankohtaista